Sain viimein aikaiseksi toteuttaa pitkään suunnitellun päätöksen perustaa oma blogi, jossa saan jauhaa ajatuksistani vaatteita, muotia ja muoti-ilmiöitä kohtaan.
Rakastan muotia, vaikka pidänkin sen hyvinkin salassa. Edes parhaat ystäväni eivät tiedä (tätä ennen) salaisesta intohimostani muotimaailmaa kohtaan. Johtuen ehkä siitä, että pukeudun aina farkkuihin ja avomiehen huppariin. Tai siitä, että kun puhe kääntyy vaatteisiin ja muotiin hiljenen ja nielen omat ajatukseni ja kommenttini, ideani ja mielipiteeni. Isokokoisena naisen alkuna olen kokenut sen ehkä helpoimmaksi. Mieluummin ne tutut ja "turvalliset" vaatteet ja vaateyhdistelmät ja mielipiteettömyys, kuin ahtautua yhä uudelleen vaatekauppojen pukukoppeihin sovittamaan XL-kokoisia vaatteita, jotka tuntuvat makkarankuorilta. Hmh.. Tai niitä muodottomia, aivan käsittämättömän kuosisia (tai tasan mustia) vaatteita, jotka on tarkoitettu Plus-kokoisille (oi, kuinka vihaankaan tuota sanayhdistelmää!)
Pitkään tyylinvaihdoksellani on ollut myös esteenä muiden mielipiteet. Tai se, että olen kuvitellut päässäni skenaarioita siitä mitä ihmiset mahdollisesti ajattelevat, jos päätän pukeutua toisin. "Mitä tuo nyt tuollaisia päällään pitää? Kuka se luulee olevansa! Uskookohan tuo näyttävänsä hyvältä noissa vaatteissa? Luuleekohan se, että se on laiha?"
Mutta nyt tunnen olevani tarpeeksi vahva karistaakseni tutut ja turvalliset vaatteet niskastani - ja heittääkseni ne ulos vaatekaapistani! Tästä alkaen ostan vain itseäni oikeasti miellyttäviä vaatteita. Ei enää muodottomia, mustia T-paitoja!
Toivon blogin kirjoittamisen auttavan minua pysymään päätöksessäni ja antavan vähän lisää boostia vallankumoukselleni.
Mainittakoon vielä lopuksi, että olen raskaana. Tämä osaltaan varmasti vaikuttaa päätökseeni "tulla kaapista ulos" juuri nyt. Blogiin siis varmasti tulee myös päivityksiä äitiysmuodista ja mahdollisesti joskus myös vauvamuodista, mutta se ei ole tämän blogin pääasiallinen tarkoitus. En ole pitkään aikaan kokenut olevani yhtä sinut itseni kanssa - en, vaikka vatsa kasvaa ;) Olen ylpeä siitä mitä olen ja muidenkin on aika nähdä se!
Haha kiitos ihanasta viestistäsi! :D Todellakin aivan upea design noissa kinkku-fetahyrrissä :'D Ei muutakun leipomispuuhiin sitten, jos rupesi tekemään mieli!
VastaaPoistaTäältäpä löytyi aivan uutukainen blogi! Tervetuloa meidän bloggaajien sankkaan joukkoon : ) Ole vain kuule rohkeasti oma itsesi! Ja hienoa kuulla että olet sinut itsesi kanssa kaikesta huolimatta : )) Aurinkoista ja mukavaa kevättä!
Hei Ploppen! Ole vaan rohkeasti oma itsesi, se on sen arvoista. Aina törmää siihen ettei joku tykkää ja oudoksuu, mutta mitä sitten? Ei kukaan muu voi elää elämääsi, joten näppis sauhuamaan, suu auki mielipiteistä ja mieluisat muotivaatteet niskaan :D Nim.merk: "Mies joka rakastaa tehdä naistenkenkiä ja kuulee koko ajan viittauksia fetismiin, vaikkei niitä olekkaan"
VastaaPoista